
Viime vuosien Keravalla on kuitenkin lähdetty pohtimaan entistä tarkemmin kunnan ja kuntalaisten välistä suhdetta. Olemme luoneet jatkuvan asiakastyytyväisyyskyselyn perinteen, mittaamme palveluiden arvostusta kuntalaisten keskuudessa, käymme useasti vuodessa kyläilloissa yhteisiä keskusteluita asuinalueen tulevaisuudesta. Ja monta muutakin tärkeää, erityisesti keravalaisille suunnattua uudistusta on jo menossa tai vireillä. Jos tahdot lukea niistä linjauksistamme lisää, vilkaise linkin taakse, josta löytyy valtuustossa äskettäin hyväksymämme kaupungin tulevien vuosien strategia: http://www.kerava.fi/ep/tiedostot/2008_10_14_strategia2009_nettiin.pdf
Ettei asia jäisi vain hienojen termien ja korskeiden lupausten varaan, haluan nostaa esiin mainion esimerkin siitä, millaista kaupungin ja asukkaiden uudenlainen yhteistyö voi olla.
Jaakkolan messualue täytti muutama vuosi sitten jo 30 vuotta. Jo pitkään oli ollut nähtävissä, että mukava ja perheystävällinen alue oli päässyt vuosien varrella heikkoon kuntoon, erityisesti yhteispihojensa puolesta. Jotain piti tehdä. Niinpä alueen vanhat asukkaat ja alueelle muuttanut uusi, aktiivinen väki yhdistivät voimansa ja ottivat yhteyttä kaupunkiin pihojen kunnostamiseksi. Neuvotteluja käytiin ja rahatilanne todettiin tiukaksi. Rahareikiähän oli kaupungin joka puolella, niin kuin kaikki tiesivät.
Viime keväänä kuitenkin lähdettiin pohtimaan asiaa uudella tavalla: jospa tehdäänkin pihan kunnostuksesta uudenlainen pilottihanke, jossa kaupunki lähtee yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa kunnostamaan ja ylläpitämään pihoja. Kaupunkiteknikkamme toimittaisi tavarat, kasvit ja pinnoitteet ja asukkaat saisivat tietyn määrärähan puitteissa miettiä, millaisia uudistuksia alueelle halutaan. Asukkaat myös lupaisivat pitää omalta osaltaan aluetta kunnossa. Ryhdyttiin tuumasta toimeen.
Jo syksyn aluksi voitiin Nissilänpihalla viettää kyläjuhlia kunnostettujen leikkivälineiden ja uusien istutusten keskellä. Yhteisellä sopimuksella asia saatiin nopeasti hoidettua ja nyt messualueen asukkaat voivat iloita kunnostetusta pihastaan - ja ovat myös omalta osaltaan sitoutuneet pitämään huolta sen kunnosta. Saadusta tyytyväisestä palautteesta päätellen tällaisia juttuja on syytä jatkaa muuallakin Keravalla. Siis aktiiviset kuntalaiset, on aika tehdä yhdessä hyvää Keravalle!
Ylhäällä näkyvän kuvan Nissilänpihan uudesta leikkivälineestä kävin lainaamassa (kiitos kuvaaja Hanna H.) alueen mainioilta nettisivuilta (http://www.messari.fi/), jossa on myös lisää tietoa yhteistyöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti